WALKING & TALKING

“ Kaikki oli ollut niin turhauttavaa, ettei siitä enää voinut puhua. Valitsimme olla tekemättä mitään. Halusimme olla puhumatta. Siksi lähdimme kävelemään.”

-autobiografisuus, nainen, mies, arki ja taiteen tekeminen-

Walking and Talking on Jaana ja Jaap Kleveringin yhdessä toteuttama teos, joka muodostuu kahdesta osasta ja eri elementeistä. Improvisaatioon perustuen se käsittelee yksityisen, arkisen ja taiteentekemisen lomittaisuutta, feminiinisiä ja maskuliinisia olemisentapoja ja selviytymiskeinoja sekä erillisyyden ja yhteisyyden tarpeita. Walking and Talking on monivaiheinen ja pitkäkestoinen projekti, prosessi ja esitysten sarja.

Projektin työstäminen alkoi kesällä 2004, jolloin sen videomateriaali kuvattiin Irlannissa kaksitoista päivää kestäneen kävelemisen aikana. Käveleminen merkitsi lepoa - kävelyn rytmissä, pulssissa ja liikkeessä. Lepoa maisemassa ja päivissä, jolloin ajan mittaaminen katosi. Lepoa oman arkielämän ehdoista. Herääminen, aamiainen, kävely, tauko, kävely, saapuminen, illallinen, nukkuminen. Jakso oli kuin aikakapseli, jonka sisällä ei tarvitse tehdä valintoja, suunnitella elämää eteenpäin ja aktiivisesti toimia, yrittää. Lepo kävelyssä ja maisemassa mahdollisti irtipäästöjä ruumissa ja mielessä. Muistot, kokemukset, koko historia tanssijoina ja taiteilijoina saattoi virtailla kävelyjen aikana. Kävelyjen aikana tuotettiin myös liikettä videokameralle ja kameran kanssa, kuvattiin havaintoja maisemasta ja kävelykumppanista ja äänitettiin spontaania puheenvirtaa.

Walking and Talking - osa 1. Mitä tulee nähdyksi silloin kun olen juuri sellaisena kuin olen? Tai mitä olen? Ja kuinka menneet kokemukset näkyvät, ovat muokanneet ruumistani, ajatteluani, esiintymistäni?
“ Maisema luo mielenmaisemaa ja hiljaisuus luo tilaa. Tyhjyys ympärillä asettaa tilanteeseen, että on kohdattava jotain itsessään. Tanssijana täällä eläminen on tarkoittanut heijastavien peilien puuttumista. Olen ollut itse itseni kanssa, itse itseäni määritellen ja heijastellen. Monta ja monta tunneiksi venynyttä aamukahvittelua keittiön ikkunasta metsään tuijotellen ja siihen havahtuen, että kohta on jo taas hämärää. Mitä sainkaan tänään aikaiseksi? Syntyi monia kokeiluja, teoksia ja innostus improvisoida missä vain pysyi yllä vuosia. Liukkaita kiviä, märkää heinää. Tori, metsä, juhannusjuhlat, kyläkoulu, praasniekka, vesivoimala. Olen kaiketi oppinut riippumattomuutta. Ja tullut riippuvaiseksi tilasta, hiljaisuudesta ja metsästä. Valinnat ovat tärkeitä. Havainnoiminen on tärkeää. Eläminen on tärkeää. Muiden kanssa tekeminen on tärkeää, vaikkakin vaativaa ja metsään on aina hyvä mennä.” (Kiihtelysvaara, 2001)

Walking and Talking - osa 2 nojautuu kävelemisen aikana koettuun hitaaseen etenemiseen ja sen luomaan ajan kokemiseen ja pysähtymiseen. Kävely avarassa maisemassa antoi tilaa pohtia omaa paikkaa tai paikattomuutta. Kävelyn aikana saatoimme käsitellä erillisyyden ja yhteisyyden tunteita, oman tilan rajaamista ja toiseen sulautumista sekä yksityisen, arkisen ja taiteentekemisen lomittaisuutta. “Kaikki oli ollut niin turhauttavaa, ettei siitä enää voinut puhua. Valitsimme olla tekemättä mitään. Halusimme olla puhumatta. Siksi lähdimme kävelemään.”
Kleveringien improvisaatiossa ruumiillisuus saa ilmetä monenlaisena; feminiinisenä, maskuliinisena tai määrittelemisen rajoja rikkovana. Improvisaatio hämmentää esittämisen ja ei-esittämisen, taiteen tekemisen ja taiteen ulkopuolisen elämän välisiä rajoja.